7. SATAKYMMEN-VUOTINEN NENÄSTÄ VETO

Mistä puhutaan seuraavaksi?

Tämä ei ole ensimmäinen puhallus.

Kansalaisia on petetty aina etuoikeutettujen rahanomistajien aatelin toimesta. Se johtuu kunkin sukupolven filureiden luulosta, että taas on koittanut uusi ahneuden aika, jolloin vanhat säännöt voi sivuuttaa.

Kehiin astuvat myös pankkien nuoret supersankarit Peter Fagernäs ja Björn Wahlroos.

Vuonna 2025 tuli 112 vuotta täyteen siitä kun kokonaisten kansakuntien huijaaminen paljastettiin ensimmäisen kerran megamitassa.

Yhdysvaltain kongressin komitea, Pujo Committee, havaitsi 1913, että Yhdysvaltain markkinatalous oli todellisuudessa herra JP Morganin hänen ystävänsä, William Rockefellerin, Paul Warburgin ja muutaman muun hallussa.

JP Morganilla oli edustajat sadankahdentoista pörssiyhtiön hallituksessa, joiden arvo oli 22,5 miljardia dollaria - kun koko New Yorkin pörssin kokonaisarvo oli 26,5 miljardia dollaria.

Nousi kaamea äläkkä kuinka valta on kaapattu muutamalle ihmiselle. Sen sijaan, että heidät olisi tuomittu, päätettiinkin perustaa keskuspankki, Federal Reserve, jonka johtokuntaan valittiin samat herrat. FED:istä ei tullut valtion keskuspankkia, vaan yksityinen firma.

Lentäjäsankari Charles Lindberghin samanniminen isä, kongressin jäsen, sanoi kongressin ”hyväksyneen maailmanhistorian suurimman monopolin ja laillistaneen näkymättömän rahan hallituksen – ja tehneen samalla maailmanhistorian suurimman rikoksen” hyväksymällä tämän lain (Federal Reserve Bill), jolla päätettiin valuutta- ja finanssijärjestelmän suunta.

Georgetownin Yliopiston professori, historioitsija Carol Quigley sanoi vuosikymmeniä myöhemmin, että ”rahatrustin tarkoituksena oli luoda maailmanlaajuinen finanssijärjestelmä, joka olisi muutamien yksityisen toimijan kontrollissa. Sen tehtävä olisi dominoida myös poliittisia järjestelmiä eri maissa ja lopulta koko maailman taloutta ja politiikkaa.”

Samaan aikaan toisaalla eräs herra Vladimir Lenin vehkeili Venäjän tsaaria vastaan ja sanoi, että ”paras tapa tuhota kapitalismi olisi tuhota sen valuutta.”

Suuren, 1930-luvun maailman laajuisen, laman jälkeen suosituksi teoreetikoksi astui John Maynard Keynes, jonka mielestä "inflaation jatkuvalla prosessilla valtiot konfiskoivat (ottavat) salaisesti ja huomaamatta merkittävän osan kansalaistensa omaisuudesta. Prosessi valjastaa käyttöönsä kaikki talouden lakien piilevät voimat tuhoamisen hyväksi, ja tekee sen tavalla, jota yksi ihminen miljoonasta ei pysty tunnistamaan."

Lenin ja Keynes olivat vain Trustin hidaste eikä kapitalismin maailmanvalloituksesta tullut vielä täydellistä.

Vasta 1970-luvulla, Richard Milhouse Nixonin ollessa Yhdysvaltain presidenttinä, saatiin raha irrotettua mitattavasta reaalisuureesta, kullast - kuten kerroimme tämän teoksen Prologissa.

Siitä olikin sitten lyhyt matka valuuttamarkkinoiden ja rahan liikkeen ”vapauttamiseen” yli rajojen, mikä tapahtui Suomessakin 1980-luvulla.

John Rockefellerin perustaman yksityisen Chicagon Yliopiston uuden talouden koulukunnan nuoret professorit, Nobel-palkitun Milton Friedmanin johdolla astuivat John Manyard Keynesin tilalle kaikkivoivan laissez faire-markkinatalouden uudella versiolla. ”'

Tulkoon Markkina-Vapaus” - ja kulutusluotot tulivat. Chicagon koulukunta on kuulu taloustieteen soveltamisesta kaikkiin ihmiselämän puoliin, tuloksellisesti kuten nyt huomaamme. Friedman valmistui yliopistosta vuonna 1933 ja työskenteli siellä professorina yli kolmekymmentä vuotta.



Chicagon pojilla oli kovan kapitalismin paljon porua nostanut kansalaislabotorion hanke PInochetin diktatuurin Chilessä.

Kirjassaan Tuhokapitalismin nousu Naomi Klein kyseenalaistaa uusliberaalikapitalismin demokraattisuuden ja vapauden.

Hän arvostelee erityisesti talousnobelisti Friedmanin oppeja, joilla on 1980-luvun alusta lähtien ollut suuri vaikutus maailmanpolitiikkaan. Niihin perustuen markkinoita on yhä yleisemmin vapautettu sääntelystä ja julkiselle vallalle kuuluneita toimintoja privatiosoitua globaalisti.

Naomi Kleinin mukaan tämä on kuitenkin luonut väylän ylivallalle kansallisten etujen ohittamiseksi kunkin maan poliittisen eliitin avulla.

Pankit alkoivat ensin liittyä kaikkialla kapitalistisessa maailmassa vakuutusyhtiöiden kanssa yhteen finanssitavarataloiksi. Niin kävi myös Suomessa 1980-luvulta lähtien. Pankkidynastiat hallitsivat myös Suomessa teollisuutta ja alkoivat järjestellä sitä nippuihin. Suomeenkin syntyi omia jpmorganeita.

Kansallispankin pääjohtaja Jaakko Lassila istui parhaimmillaan yli kolmenkymmenen yhtiön johtoelimissä.

Vielä 1986 muuan Paavo Väyrynen oli huolissaan ”liikepankeille keskittyneestä vallasta”, Suomen pankin pääjohtaja Rolf Kullberg totesi ”kaiken hyödyn rahoitusjärjestelmän vapautuksesta valuneen pankeille” ja Kalevi Sorsa puhui ”keskitetystä tarpeesta pääomavirtojen ohjaamisen.”

Sitten Kokoomus tuli vuonna 1987 pysyäkseen hallitukseen, sosialidemokratia hurahti uuteen herätykseen.



KATSOTAANPA KUINKA YRITYSJOHTO KEIKAUTETTIIN PÄÄLAELLEEN - ENSIN AMERIKASSA, SITTEN SUOMESSA

Pankit alkoivat valita yritysten johtoon substanssin tuntevia ammattilaisten sijaan ammattijohtajia. 

Liikepankkien tytärpankkiyritykset nappasivat ovelasti itselleen pelimerkit.

Firmojen ammattijohtajat. olivat keksineet ja itselleen järjestelleet tai valtiolla yksityistäneet uudet satumaiset edut. Nyt ei annettu läänituksiä vaan entiset palkolliset - nyt ammattijohtajat - veivät vanhoja patruunoita mennen tullen koska tulovirrat virtasivat koko joukolle.

Pankeissa syntyi investointipankkiirien kaikkikivoipa. kaiken tietävä eliitti, jota pelokkaat epävarmat johtajat suosivat, nallewahlroosit ja peterfagernäsit juonivat vanhat patut, lassilat ja tiivolat ulos, ottivat johtoonsa niin KOPin kuin SYP leirin investointipankit.

”Nalle ja Petteri” saivat hyvin paljon osakkeita, merkittäviä toimeksiantoja ja keskittyivät neuvoillaan tietenkin mahdollisimman nopeaan voitontekoon mahdollisimman suoraa tietä.

Suomen valtion omaisuuden puhallus tuli mahdolliseksi talouden murrosvaiheessa, jossa rahamarkkinat vapautettiin ja talouden oli pakostakin kansainvälistyttävä.

Suomi avattiin huonon johtamisen seurauksena temmellyskentäksi neropateille, jotka havaitsivat mahdollisuuden hyötyä hölmöläisten maassa. Hölmöläisiä olivat lähes kauttaaltaan suurten rakenteellisten muutosten ja luovan tuhon keskelle pudonneet yritysjohtajat ja etenkin valtion omaisuudesta päättävät.

Heiltä kerta kaikkiaan puuttui kokemus, ymmärrys ja osaaminen. Nämä "ammattijohtajat" olivatkin yht´äkkiä erilaisten konsulttien ja ammattijunalijoiden, järjestelijöiden palveluiden suurkuluttajia kun tarvittiin ammattitaitoa johtaa organisaatiota vaikeina aikoina.

Neropatteja jotka neuvoivat ammattijohtjia kovalla hinnalla olivat konsultit ja investointipankkiirit, jotka osasivat kupata "hölmöläisiltä" suuria omaisuuksia.

Poikain toimesta mandatoitiin ensimmäinen varma Sammon ryöstö sekä prospectoitiin Conventum Pohjolan akoille jättilaman keskellä vuonna 1991.

Wahlroos ja Fagernäs olivat olleet aivoina pääjohtajilleen, jotka sijoittivat heidät sittemmin sijoituspankkeihinsa "yksityistämään" ne järjestelyvaraksi itselleen isojen poikien ymmärtämättä mitä itse asiassa tehtiin.

Lama pyyhki pois pankkipatruunat ja 20 perhettä, mutta mahdollisti pikavoittajien ja seppä Ilmaristen johtajaluokan.

Seuraavat vuosikymmnet rikkaiden Hyvinkään perusruotsalainen, valtion firmoja itselleen yksityistänyt, Björn Wahlroos käy esittämässä palkanalennuksia ja nauramassa hiekkaa lattioille kantaneille köyhille päin naamaa optiojohtajien seminaareissa - kaikkien sietäessä tämän arroganssin kun se on muka niin ”hauskaa”

.

Hänen ihmiskuvansakin on niin hassu: tanskalaisen talouslehden Finansin mukaan Wahlroosin mielestä kahdeksankymmentä prosenttia ihmisistä on idiootteja, ainakin raha-asioissa.

Lehden mukaan Wahlroos oli kuvaillut tanskalaisessa seminaarissa finanssisektoria tunneliksi, joka ottaa rahaa idiooteilta ja jakaa sitä ihmisille, joilla on ideoita. Wahlroosin mukaan tästä hyötyvät sekä ideanikkarit että idiootit.

"Voit ottaa pojan Hyvinkäältä mutta et Hyvinkääyä pojasta."

Fortumin hallltuksen puheenjohtajan pestiltä kuuden vuoden jälkeen 2002 poispantu Peter Fagernäs on puolestaan itse omin möhlin ulkoistettu yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta.

Kaappariaateli alkoi hyväveljeillä toisistaan, vedätettävistä ja pyramidi-alumneista hallitusammattilaisia, jotka jakoivat ristiin toisilleen etuja, kuten kummisediltä oli opittu. Pankkitoimintaan keksittiin uusia instrumentteja ja velkaniputtimia, joiden avulla pankkien luotonanto saatiin reilusti suuremmaksi kuin niiden hallussa olevat talletukset. Yliluotoille hankittiin tytäryhtiöiltä hyvät luokitukset.

Neropatit valjastivat otollisia mahdollisuuksia pohjustamaan valtionyhtiöiden yksityistämissuunnitelman primus motorin, KTM:n kansliapäällikön Matti Vuorian ja jopa eri hallitusten sosialidemokraattiset ministerit.

Heidän avaamaansa reittiä Suomen taloudessa lähdettiin peliin, joka sinänsä kyllä sopeutti pientä avointa kansantaloutta kansainvälisyyteen, mutta olisi vaatinut kokemusta, osaamista, ymmärrystä, joka heiltä puuttui.

Konsultti on yksisilmäisenäkin kuningas sokeiden valtakunnassa; hyvässä asemassa uhriinsa verrattuna. Hän tekee sarjatyötä yrityksestä toiseen, kun taas yritykselle, etenkin yksityistämistään suunnittelevalle valtionyhtiölle, hänen kohtaamisensa voi olla ensi- tai ainutkertainen, joka tapauksessa paljon harvempi.

Kierteliväthän metsänostajat aikanaan torpasta torppaan ja ostivat puuta yhtiöille. Metsäänsä myyvälle maajussille kyse on harvinaisesta tapaamisesta.

Hyvin hyötynyt on todellinen kultasormi Björn Wahlroos, joka on lypsänyt neuvonnallaan melkein koko yrityskentän ja erityisesti valtion.

Wahlrooosin pankkimasiina, Mandatumhan on oikeastaan konsultti, järjestelijä, joka laskuttaa palkkiot. Oikeat kansainväliset investointipankit, mm. Goldman Sachs, ottavat ns. underwriterina riskiä mm. osakeannin onnistumisesta tarvittaessa lunastamalla myymättä jäävät osakkeet.

Mandatum jakelee neuvoja, jotka ovat kelvanneet vain Suomessa, jonkin verran Ruotsissa. Norja kävi jo liian vaikeaksi, puhumattakaan isoista kansainvälisistä kuvioista, joihin Mandatumilla ei ole ollut mitään asiaa, kuten ei Nokiaankaan, joka oli kaikille suomalaisille pankeille liian iso ja kansainvälinen.

Maailmassa syntyi tosiasiassa globaali pyramidihuijaus. Pankkitalletuksen sai ketjuttaa moneen kertaan niin, että lopulta niiden yhteenlaskettu arvo oli parhaassa brittiläisessä tapauksessa (Northern Rock) 322 prosenttia suurempi kuin talletusten arvo.

Lainattiin siis rahaa, virtuaalikonstein, jota ei ollut olemassa, mutta jota toivottiin jostain tulevan ennen kuin pyramidihuijaus kaatuu. Niinhän lopulta aina käy kun ei ole enää ketään, joka suostuu asettumaan alimmaiseksi. Pankkien pelko on vain talletuspako, että väki huomaa hakea rahansa turvaan.

Saatiin sitten vuoden 2008 romahdus ja pian sen perään eurokriisi.

Trusti voitti kuitenkin kun valtiot takasivat biljoonilla kasinon eli pankit. Sitten kansakunnat vedettiin peruuttamattomasti pyramidihuijauksen loppuasiakkaiksi pelottelemalla, ettei niiden jakopolitiikalle otettuja lainoja enää uudisteta.

Kaikki pelkäsivät muiden huomaavan, että talletuksia oli vähän ja luottoja paljon enemmän.

Jatkuu...